Tuntuu....

 

Tuntuu...

Kuin elämä

vain liukuisi ohi.

Hetket vyöryvät hyökyaaltoina,

tuokiot tunnin jaksoina.

Katselen elämääni kuin mykkäelokuvaa.

Täynnä mustavalkoisia kuvia,

valmiiksi naurettuja,

teksitettynä.

 

Tuntuu...

Kuin otteeni heikkenisi.

Voima nyrkistä puristavasta...

Häviäisi.

Otteeni itsestäni irtoaisi,

ajelehtisin aavoilla

aavikoilla,

ilman punaista lankaa.

 

Tuntuu...

Vai tuntuuko?

Väsy

 

Väsymys kutittaa silmiä.

Kiskoo luomia peitokseen.

 

Ajatukset puuroutuu,

kielikin solmussa.

 

Väkisin se iskee,

taistelen vastaan.

Silmät auki!

 

En anna periksi!

Mene pois!

 

                                          MINÄ!

EN!
                                                   NUKU!

PERKELE!

 

KOULUSSA...

Yhdellä kuulokkeet korvilla,

vihreä kynä kirjoittaa.

Keskittynyt ilme,

kieli keskellä suuta.

 

Poika, selkänsä opettajalle kääntänyt.

Ei kirjoita enää.

Kädet heiluu, nauraa höröttää.

Ääni kovenee kun juttu paranee.

 

Hiljainen poika etupenkissä,

vilkaisee taakse.

Huokaisee. "Pitäisivät turpansa kiinni,

idiootit", ajattelee.

 

Luokan kuningatar kirjoittamisen lopettaa,

kännykän kaivaa taskusta,

peilailee.

Kynsiään viilaa, ympärilleen tähyilee.

 

Rauhallinen tyttö ikkunarivillä.

Ikkunasta ulos katselee.

Väsyttää, äiti itki taas yöllä

ja isä nukkui sohvalla.

Taas ne tappelee.

 

Opettaja huokaisee, hiljaisuutta vaatii.

"Jalat pöydän alle ja katse taululle", ääni tiukkenee.

 

Kello soi.

Luokka tyhjenee...

Ystävälle...

Sinä...

Osa minua, asukas sydämessäni.

Ystäväni, joka tiedät minusta kaiken ja vähän päälle.

Olet tärkein, rakkain!

Osa minua!

Hei! Ja tervetuloa! Tämä on blogi, jossa runoillaan :)

Teinivuosina vuodatin tuskat, rakastumiset, ilot ja surut runoin pieneen kirjaseen ja kätkin sen huolellisesti muilta piiloon. Teini-iän jälkeen runoilu jäi...

Ja nyt haluan sen uudelleen elämääni viritellä, nyt hieman julkisemmin vain.

En koe olevani mikään runoseppo. Sanat eivät solju paperille ihan noin vain, mutta haluan antaa itselleni mahdollisuuden löytää jälleen se luomisen ilo, kirjoittamisen riemu...

Joten tervetuloa! Tästä se lähtee....